Varhaisimpia muistoja isästäni on, kun leikin hänen kanssa aamulla
vanhempieni sängyssä pikku leijonaa ja isoa leijonaa. Toinen muisto on
istua isäni Solifer Speed
mopon tankilla ja pitää ohjaustangosta kiinni kun ajamme sillä
kolmistaan. Isä, veljeni ja minä. Muistan hetken, kun katsoin ajovalon
päällä olevaa kellertavää valoa heijastavaa nopeusmittaria ja pleksistä
tehdyn tuulisuojan takana vaihtuvan maisemaa. Oloni isä sylissä oli
turvallinen.
Muistan
kuinka turvallista oli myös kotona äitini kanssa. Hänen ei tarvinnut
olla koko ajan vierelläni, vaan oli tunne, että hän on jossain lähellä,
jos häntä tarvitsin. Äitini oli kotirouva. Olen siitä erittäin ylpeä ja
kiitollinen. Hän hoiti taloutta kokopäiväisesti ja kotonamme asuvia
isovanhempiani Kallea ja Martaa. Pappani luki minulle Aku Ankkaa
kiikkutuolissa, kun en itse vielä osannut. He toimivat myös tarvittaessa
lapsenvahtina. Harmittaa, etten koskaan tullut kysyneeksi papaltani
hänen matkoistaan merimiehenä, kun hän oli nuori mies. Hän oli ollut
kolmimastoisella purjevenellä New Yorkissa saakka.
Isäni
teki meille monta leikkikalua. Hän piti itseään lapsenmielisenä ja
lapsellisena. Rakentamalla näitä leluja meille, hän pääsi osaltaan
leikkimään niillä. Veljelleni hän oli tehnyt ennen syntymääni Valmet 20
polkutraktorin ja leikkihevosen, jossa oli oikean hevosen jouhet,
harjana ja häntänä. Sillä oli mukava leikkiä länkkäriä. Hän teki myös
Kemin ammattikoulussa, jossa hän oli "4. luokkalainen" eli sai käyttää
koulun työkoneita, T-Ford polkuauton, joka oli täysin vuoden 1915 mallin mukainen. Näillä polkuautoilla
oli mukava leikkiä. Traktoriin kuului myös peräkärry, jolla tuli jo
lapsena harjoitettua peräkärryllä peruutusta. Talvella renkaat sutivat,
jolloin naulasin pahvinaulat renkaisiin pitoa tuomaan. Tästä ei ollut
vaaraa, koska renkaissa ei ollut ilmaa. T-Fordia muokattiin muutamaan
otteeseen. Sen perinteiset polkimet vaihdettiin vuorotyönnöin
tapahtumaksi askeltyönnöiksi, kuin steppilaitteessa. Tämä tehtiin
kokeilumielessä. Se muutettiin takaisin perinteiseksi polkuauton
polkimiksi. Ketjut katkesivat jossain välissä ja kun serkut tulivat
käymään kylässä, vedimme mopolla polkuautoa ympäri korttelia. Myöhemmin
T-Ford myös varastettiin ja päivien päästä kuulimme, että se on ojassa
noin kilometrin päässä. Onneksi se ei kärsinyt tapahtumasta vahinkoa.
Näillä isäni tekemillä leluilla on ollut iso merkitys elämälleni.
Tässä taideblogissa kerron isästäni, kuvanveistäjä Ensio Seppäsestä ja elämästäni taiteilijakodissa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste professori. Ensio Seppänen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste professori. Ensio Seppänen. Näytä kaikki tekstit
torstai 7. huhtikuuta 2016
tiistai 5. huhtikuuta 2016
Alkusanat.
Tulen muistelemaan elämääni taiteilijakodissani ja samalla kertomaan isäni, kuvanveistäjä, professori Ensio Seppäsen taiteellisesta työstä ja siihen liittyvistä tapahtumista. Tapahtumat eivät ole välttämättä kronologisessa järjestyksessä, vaan kerron niitä sen mukaan mitä muistan.
Sain erittäin hyvän kasvatuksen rakkaassa ja lämpimässä kodissa. Olen onnellinen, kun muistelen lapsuuttani. Vanhempani, Tyyne ja Ensio osasivat kasvattaa rakkaudella, mutta silti asettamalla rajat sekä opettaa syyt ja seuraukset.
Meillä piti olla aina siistiä ja äitini piti siitä huolen kokopäiväisesti. Kotimme oli myös edustusasunto ja ovet olivat aina auki. Koska tahansa saattoi tulla vieraita tai isän asiakkaita ovesta sisään. Meidät oli opetettu veljeni kanssa, tulla tervehtimään ja kättelemään vieraita. Tästä on ollut hyötyä aikuisena. Uskaltaa kohdata vieraita ihmisiä riippumatta heidän titteleistä tai sijoittumisestaan yhteiskuntaan. Samoiten söimme vieraiden kanssa yhdessä äitini tekemää ruokaa ja kuuntelimme yleensä isän taiteesta ja taidemaailmaan liittyviä keskusteluja. Vieraita oli kaikista yhteiskuntaluokista ja kaikilta aloilta. Kotimme ei ollut boheemi taiteilijakoti, jossa viini ja laulu raikasi aamuun asti. Joimme sivistyneesti päivällisellä viikonloppuisin, korkeitaan lasilliset, äidin erittäin hyvää kotiviiniä. Isäni oli lähes absolutisti. Edellä mainitun lisäksi hän joi korkeitaan lasillisen kutsuilla tai lääkkeeksi ennen nukkumaan menoa. Hän ei ollut koskaan humalassa. Lähtiessäni nuorena kaupungille, hän muistutti minuakin sanoilla; "Et sitten rökälehä". Pienessä Kemin kaupungissa hän olisi saanut tietää jälkeen päin, jos olisin rellestänyt öisin kaupungilla. Enska oli kuitenkin tunnettu taiteilija Kemissä ja olin aina Enskan poika.
Kotona oli isäni tekemiä veistoksia pienoisveistoksista luonnollisen kokoiseen pronssiveistokseen.
Isäni oli maalannut myös erilaisia tauluja. Abstrakteja ja esittäviä. Myös mosaiikeista tehtyjä tauluja oli kotona. Meillä lasteenhuoneessa oli iso, laivoja uittavia lapsia esittävä mosaiikkitaulu. Ryijyjä isäni oli myös suunnitellut ja ne oli Suomen Käsityön Ystävät toteuttanut. Vapaa-aikana isäni teki pienoisveistoksia itselleen ja meille tai rakensi uniikkeja huonekaluja. Yli puolet kotimme kalusteista oli isäni tekemiä. Hän saattoi ostaa ulkomailta tuolit. Sen jälkeen suunnitteli ja rakensi tuolin malliin sopivan koko kaluston kaappeineen ja sohvineen, jotka sopivat millilleen kotiimme.
Leikin usein muovailuvahalla, plastoliinilla tai autoin isää kantamalla savea kosteasta montusta ylös tellingeille. Olen siis kasvanut taiteen parissa koko ikäni.
Tunnisteet:
abstrakti,
blogi,
boheemi,
Enska,
Kemi,
kemiläinen,
kuvanveistäjä,
pienoisveistos,
professori. Ensio Seppänen,
ryijy,
Seppäsen,
taide,
taideblogi,
Taiteilija,
taiteilijaelämää,
taiteilijakoti,
veistos
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)