Vuonna 1976 isäni sain tilauksen Norjan Ruijaan, Vesisaareen, maahanmuuttajien muistomerkin eli Kveeni-patsaan. Pienessä ateljeessa sitä ei olisi mahtunut tekemään, joten oli rakennettava uusi ja isompi. Ensin sen piti tulla rajanaapurissa olevalle tontille, mutta se ei onnistunut. Isällä oli muutaman sadan metrin päässä tontti, jossa oli paritalo autotalleineen. Hän päätti rakentaa uuden ateljeen sinne. Ensimmäistä suunnitelmaa ei rajanaapuri hyväksynyt, joten hänen täytyi piirtää uusi suunnitelma. Tämä hyväksyttiin ja isäkin oli sitä mieltä, että siitä tuli parempi. Kokoa sille tuli 10 x 11 metriä ja 6,5 metriä korkeutta. Tontilla olevat autotallit halkaistiin keskeltä ja vedettiin taljojen avulla erilleen 90 asteen kulmiin toisiinsa nähden.
Tähän väliin alettiin rakentamaan uutta ateljeeta. Lattian valun talkootöissä oli myös mukana kemiläinen taiteilija Seppo Mikkanen. Hän oli silloin mainoisgraaffikko ja isäni opetti hänelle kuvanveiston perustiedot. Muistan Sepon vihreä Mini Coopperin ja kuinka siinä oli mukava olla kyydissä. Ateljeen seinät valmistui nopeasti Siporex vaakaseinäelementeistä. Katon tukirakenteet tuli kymmenen metriä pitkistä liimapalkeista. Muistan kuinka rekkakuski ihmetteli niiden asennusta. Ne piti saada asennettua oikealle kohdalle seinässä pystyssä olevan liimapalkin päälle. Mitään telineitä ei ollut 6,5 metrin korkeudella. Isä hyppäri liimapalkin päälle kuin hevosen selkään ja käski kuskia nostaa hänet liimapalkin kanssa yläilmoihin. Siellä hän ohjeisti kuskia ohjata puomi millilleen oikalle kohdalle ja kiinnitti ne täkkipulteilla. Tämä sujui hyvin ja urakka eteni nopeasti. Ateljeeseen tuli myös taidevalajille nukkumatilat ja sauna. Nyt kun oli kaksi ateljeeta, piti ne nimetä. Kotipihassa olleesta ateljeesta tuli "Ykönen" ja uudesta "Kakonen". Myöhemmin eräs eteläsuomalainen bändi nimesi kaksi biisiään, Ykköseksi ja Kakkoseksi. Idean he saivat isän ateljeesta.
