Taidekodissa eläneenä ei voinut välttyä taidemaailman kiemuroista ja niistä keskusteltiin usein. Kuulin usein isäni taiteeseen liittyviä puhelinkeskusteluja ja toimittajien tekemiä haastatteluja isästäni sekä vieraiden kanssa käytyjä taidekeskusteluja.
Taidekilpailu oli teema, joka nousi usein esille ja varsinkin Valtion taideteostoimikunnan ja Suomen taiteilijaseuran säännöt. Isäni, Ensio Seppänen kritisoi varsinkin säännöissä olevaa kohtaa, jossa taiteilijajäsenillä on yhteenlaskettuna äänten enemmistö. Pahimmillaan kaksi taiteilijajäsentä voi äänestyksessä jyrätä esimerkiksi patsastoimikunnan yhteisen mielipiteen ja valita teoksen, joka ei miellytä teoksen tilaajia ja maksajia.
Kun järjestetään taidekilpailu, niin silloin noudatetaan edellä mainittuja sääntöjä, johon eri taiteilijaliitot ovat sitoutuneet. Palkintolautakuntaan jäsenjärjestö nimittää vähintään kaksi jäsenjärjestön taiteilijajäsentä.
Isältäni tilattiin luonnoksia Helsinkiin sijoitettavaan sodan ajan naista kunnioittavaan patsaaseen. Muistomerkkitoimikunnassa oli yksityisten kansalaisten lisäksi 20 valtakunnallista yhteisöä ja järjestöä edustettuina. Patsaalle katsottiin paikka Finlandiatalon vieressä olevalta kalliolta ja tämä oli neuvoteltu Helsingin viranomaisten kanssa. Tähän hän teki kolme pienoismallia kuten tapana oli. Muistomerkkitoimikunta oli tyytyväinen luonnoksiin ja he olivat valmiit tilaamaan teoksen. Isäni varoitti muistomerkkitoimikuntaa, siitä että vastustus häntä kohtaa Helsingissä voi nousta suureksi. Koska oli merkittävän suuresta tilauksesta kyse, niin eri taidepiireissä alkoi kuhina. Moni taiteilija olisi sen halunnut tehdä ja alkoi vastustus Seppästä kohtaan.
Erilaisia näkemyksiä alkoi tulla esille, miksei naturalistista teosta voinut tehdä Helsinkiin. Syyksi kerrottiin esimerkiksi Alvar Aalto, joka ei halunnut taideteoksia liian lähelle Finlandiataloa. Yhtäkkiä kaupungin kanssa sovittu paikka olikin suunniteltu johonkin muuhun käyttöön. Nykyään lähempänä Finlandiataloa on Urho Kekkonen teos. Paikkoja käytiin katsomassa Kalliossa ja Alppilassa. Isäni teki myös useita luonnoksia ja pienoimalleja teoksista uusin paikkoihin. Kuvasin nämä uudet pienoisveistokset videolle ja lisäsin siihen musiikin. Tämä video lähetettiin muistomerkkitoimikunnalle. He olivat herkistyneet katsoessaan videota ja pitivät uusista teoksista erittäin paljon. Patsastoimikunnan
puheenjohtaja Ensio Hukkataival sanoi isälleni etteivät he luovu
isästäni teoksen tekijänä eikä taidekilpailua järjestetä. Näihinkään paikkoihin kaupunki ei antanut lupaa. Koska vastustus Helsingissä naturalistiseen teokseen oli erittäin kova, teki isäni viimeisen version joka oli abstraktiivinen jaloteräksestä tehty räjähdyskuvio.
Kulttuurilautakunnan asiantuntijoiden mukaan nämä eivät täyttäneet heidän mielestään taiteellisen tason vaatimuksia. Nyt he saivat sellaisen taidekilpailun kautta Ympyrätalon viereiselle kalliolle, johon ei aikaisemmin annettu lupaa. Isäni ei osallistunut kyseiseen taidekilpailuun.
Kehuin ensimmäisessä työpaikassani, että Ilta-Sanomat ovat käyneet
haastattelemassa isääni aiheena Sota-ajan nainen patsas. Työ kaveri
sanoi, että onpa isäni kova kiroamaan. Ihmettelin hänen sanojaan, kunnes
kotona näin lehden. Otsikko oli isolla PERKELE. Juttu oli
käännetty täysin päälaelleen, mitä isäni oli kertonut toimittajalle. Olin silloin
toisessa huoneessa ja kuulin haastattelun. Isäni pyysi päätoimittajalta
oikaisua ja vastaus oli ettei omilta toimittajilta aleta vaatimaan
oikaisua. Isäni soitti haastattelussa mukana olleelle freelance-kuvaajalle ja kysyi miten hän asian muisti. Tämä kertoi, että he olivat menneet haastattelun jälkeen kemiläiseen Ankkuri-ravintolaan kaljalle ja kyselleet Ensio Seppäsestä. Siellä paikalliset oli kertonut oman näkemyksensä Enskasta ja siellä toimittaja oli kirjoittanut juttunsa uusiksi. Seuraavan päivä Iltalehti soitti ja äitini, Tyyne Seppänen vastasi
puhelimeen. He olisivat tehneet vastineen, mutta äitini mielestä
julkisuuspeli vihellettiin nyt poikki, eikä se tiimoilta annettu enää
kellekään haastatteluja. Olihan tämä hanke kestänyt jo yli 7 vuotta.
Tässä taideblogissa kerron isästäni, kuvanveistäjä Ensio Seppäsestä ja elämästäni taiteilijakodissa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Taiteilija. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Taiteilija. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 12. huhtikuuta 2017
Taidekilpailuja, julkisuutta ja kritiikkiä
Tunnisteet:
abstrakti,
Ensio Hukkataival,
Ensio Seppänen,
Ilta-Sanomat,
Iltalehti,
Kemi,
Kuvanveisto,
kuvanveistäjä,
luonnos,
patsas,
pienoisveistos,
taide,
taideblogi,
taidekilpailu,
Taiteilija,
taiteilijakoti,
Tyyne,
veistos
torstai 10. marraskuuta 2016
Itsetehdyt nosturit.
Kuvanveisto vaatii taiteellisen
luovuuden ja työtilojen lisäksi myös lukuisia työvälineitä.
Aina niitä ei löydy valmiina tai ovat
huomattavan kalliita. Silloin ne pitää tehdä itse kuten isäni,
kuvanveistäjä Ensio Seppänen teki. Yksinkertaisimmillaan ne olivat
tikkaita tai pyöriviä telineitä veistosten alle.
Kun veistokset alkavat olemaan kolmen
metrin korkuisia, niin normaaleilla tikkailla on vaikea päästä
lähelle ylhäällä oleviin kohteisiin. Samoiten kolmeuloitteisesta
teosta tehdessä niitä pitäisi koko ajan siirrellä ja aika menisi
siihen. Isäni ratkaisi nämä ongelmat tekemällä itse useita
liikkuteltavia telineitä ja nostureita. Dokumenteissa näkyy
esimerkiksi leveät portaat, jossa oli pyörien päällä painot,
jolloin portaat pysyivät pystyssä ilman vastapuolella olevaa tukea.
Samoin näkyy laakereilla pyörivä, satoja kiloja kestävä
veistosten alusta. Jotta isäni yltäisi veistosten kasvoihin, oli
sitäkin varten tehtävä oma laite. Ateljeen seinässä olevaan
liimapalkkiin hän kiinnitti pyöreän putken ja siihen 4 metriä
pitkän varren, joka jaksoi kannattaa miehen painon. Päässä oli
kehikko, jonka sisällä hän istui ja muovasi veistoksia jopa 5
metrin korkeudessa. Korkeutta pystyi muuttamaan vaijereiden avulla.
Laite muistutti rakennustyömailla olevia nostokurkeja. Lapsena tuli
monta kertaa leikittyä telineellä, silloin kun isäni ei siellä
työskennellyt. Ehkä siitä johtuen en koe korkeanpaikankammoa vaan
pidän korkeista ja erikoisista paikoista.
Kuvanveistäjä Ensio Seppänen |
Tässä laiteessa oli se huono puoli,
ettei sen pituutta pystynyt muuttamaan., joten isä rakensi toisen
nosturin. Tämä muistutti autokorjaamoissa olevia auton moottorin
nostimia, tosin monta kertaa isompi. Henkilönosturissa oli käsikäyttöinen
hydraalipumppu, jolla kolme metriä pitkä varren päässä olevan
häkki nousi miehen kanssa ylös 5 metrin korkeuteen.
Sähkökäyttöiseen olisi pitänyt saada asianomaiset luvat. Nyt
sen ongelman, mikä oli edellisissä nostimissa eli liikkuminen
yläilmoissa, ratkaistiin käsikäyttöisillä pyörillä. Molemmilla
puolilla telinettä oli pyörät, jotka oli ketjuilla ja
itsesorvatuilla hammanpyörillä yhteydessä häkissä oleviin
veiveihin. Molempia veivejä yhtä aikaa pyörittäessä, nosturi
kulki eteen tai taakse pyörintäsuunnasta riippuen. Vastakkaisiiin
suuntiin veivejä pyörittäessä nosturi kääntyi haluttuun
suuntaa. Näin nosturilla pystui ajamaan ympäri ateljeeta
yläilmoissa ja pääsemään helposti veistosten korkealla oleviin
kohteisiin eikä tarvinnut tulla turhaan alas.
Ensio Seppäsen tekemä henkilönosturi |
Isäni suunnitteli näitä laitteita
usein yöllä, silloin kun ei saanut unta. Sängyssä maatessa hän
”piirsi” sormella ilmaan laitteiden yksityskohtia ja todetessaan
jonkin sunnitelman olevan huono, hän ”pyyhki” sen pois ja
aloitti ”piirtämisen” uudelleen. Ei mennyt paperia hukkaan.
Hänen lapsuuden luokkakaveri ja hyvä ystävä Veikko Takkinen
tunnusti hänelle aikuisena hieman häpeille ”piirtävänsä”
ilmaan. Isäni naureskeli ja sanoi, että älä huoli. Hän tekee
sitä koko ajan.
Tunnisteet:
Ateljee,
blogi,
Ensio Seppänen,
Enska,
Kemi,
kemiläinen,
Kuvanveisto,
Kuvanveistäjä Ensio Seppänen,
nosturi,
patsas,
professori,
taide,
taideblogi,
Taiteilija,
teline,
Veikko Takkinen,
veistos
sunnuntai 10. heinäkuuta 2016
Taidevalajat vieraana.
Taidevalajat kuuluvat olellisena osana kuvanveistäjän elämään. Meille he olivat myös ystäviä, jotka kävivät kotonamme usein myös perheineen taidevalutöiden yhteydessä. Isäni, kuvanveistäjä Ensio Seppänen, oli suunnitellut ja rakentanut ateljeen niin, että siellä oli myös asuintilat ja sauna taidevalajia varten. Joskus he tulivat asuntovaunulla ja yhdistivät pitkän matkan Etelä-Suomesta Kemiin lomailun merkeissä. Isäni teki tarjouksen valajille ja usein tarjouksen voitti isä ja poika, Väinö ja Jorma Kärkkäinen tai Simo Kärkkäinen. Hän ei ole sukua ensin mainituille, vaikka hänellä onkin sama sukunimi. Myös Lapinlahden Taidevalimo sain isältäni töitä.
Muotinotto saivityöstä oli mielenkiintoista seurata ja kipsityön se oli myös sotkuista. Märkä kipsi roiskui ja kuivana se levisi vaatteissa ja kengissä ympäriinsä. Siksi oli tärkeää, että ateljeessa oli myös peseytymismahdollisuus. Kipsimuotit olivat noin metri kertaan puolimetrin kokoisia. Niihin valutettiin myös juokseva juustovaha, jonka tilalle myöhemmin tuli pronssi. Taidevalimolla ne koottiin, kuumennettiin ja niiden sisälle valettiin pronssi.
Koske he tekivät urakkapalkalla pitkiä päiviä, niin ruokahuoltokin oli mietitty. He saivat meillä äitini, Tyynen erittäin hyvää kotiruokaa, joka oli karjalaisperinteen mukaan tehtyä. Välillä oli leivinuunissa pitkään haudutettua poroa tai muita lapin herkkuja. He ihastuivat myös itsekasvatettuun Lapin puikulaperuunaan ja yrittivät siemenperunoista kasvattaa sitä myös etelässä, mutta ne eivät siellä menestyneet pimeiden öiden takia.
Eräs ikävävämpi tapaus jäi mieleen kun taidevalaja Simo Kärkkäinen oli perheineen ja koiransa kanssa meillä jälleen kylässä. Siihen aikaa oli tapana käydä Ruotsissa, Haaparannalla ostamassa halpaa voita ja muita elintarvikkeita. Tulomatkalla Tornion tullissa rajavartia alkoi kysellä heidän mukanaan ollutta koiraa. Se oli tullut mukaan sen enempiä miettimättä. Kun koiran papereita ei ollut mukana, niin rajavartija alkoi kyseenalaistaa, mistä koira oli tullut mukaan. Perheen kauhuksi hän uhkasi ampua koiran siihen paikkaa, epäillen sen tuovan vesikauhua Suomeen. Onneksi asia selvisi puhumalla, että koira oli tullut Suomesta heidän mukaan epähuomiossa ja oli terve. Perhettä tapaus kuitenkin järkytti pitkään.
Muotinotto saivityöstä oli mielenkiintoista seurata ja kipsityön se oli myös sotkuista. Märkä kipsi roiskui ja kuivana se levisi vaatteissa ja kengissä ympäriinsä. Siksi oli tärkeää, että ateljeessa oli myös peseytymismahdollisuus. Kipsimuotit olivat noin metri kertaan puolimetrin kokoisia. Niihin valutettiin myös juokseva juustovaha, jonka tilalle myöhemmin tuli pronssi. Taidevalimolla ne koottiin, kuumennettiin ja niiden sisälle valettiin pronssi.
Koske he tekivät urakkapalkalla pitkiä päiviä, niin ruokahuoltokin oli mietitty. He saivat meillä äitini, Tyynen erittäin hyvää kotiruokaa, joka oli karjalaisperinteen mukaan tehtyä. Välillä oli leivinuunissa pitkään haudutettua poroa tai muita lapin herkkuja. He ihastuivat myös itsekasvatettuun Lapin puikulaperuunaan ja yrittivät siemenperunoista kasvattaa sitä myös etelässä, mutta ne eivät siellä menestyneet pimeiden öiden takia.
Eräs ikävävämpi tapaus jäi mieleen kun taidevalaja Simo Kärkkäinen oli perheineen ja koiransa kanssa meillä jälleen kylässä. Siihen aikaa oli tapana käydä Ruotsissa, Haaparannalla ostamassa halpaa voita ja muita elintarvikkeita. Tulomatkalla Tornion tullissa rajavartia alkoi kysellä heidän mukanaan ollutta koiraa. Se oli tullut mukaan sen enempiä miettimättä. Kun koiran papereita ei ollut mukana, niin rajavartija alkoi kyseenalaistaa, mistä koira oli tullut mukaan. Perheen kauhuksi hän uhkasi ampua koiran siihen paikkaa, epäillen sen tuovan vesikauhua Suomeen. Onneksi asia selvisi puhumalla, että koira oli tullut Suomesta heidän mukaan epähuomiossa ja oli terve. Perhettä tapaus kuitenkin järkytti pitkään.
Tunnisteet:
Ateljee,
blogi,
Ensio Seppänen,
Enska,
Jorma Kärkkäinen,
Kemi,
kuvanveistäjä,
Pronssivalu,
Simo Kärkkäinen,
taide,
taideblogi,
Taidevalaja,
Taidevalu,
Taiteilija,
Tyyne Seppänen,
Väinö Kärkkäinen
tiistai 10. toukokuuta 2016
Kuninkaiden seurassa.
Vuonna 1975
ihmettelin portillamme todella pitkää mustaa autoa. Taisi olla
Cadillac. Rekisterikilven tilalla oli jokin vaakuna. Jälkeenpäin
selvisi, mistä oli kyse. Isäni oli tehnyt Ruotsin kuninkaan Kaarle
Kustaan isän henkilääkäristä,
Einar Wallquistista muotokuvanpatsaan Arjeplogiin, joka oli
ollut myös mallina ateljeessa. Saman aikaan tämän
paljastustilaisuuden kanssa oli myös Norjan rajalla Hopeatien
vihkiminen, johon oli kutsuttu Norjan ja Ruotsin kuninkaat sekä
Norbotteninläänin maaherra Ragnar Lassinantti. He osallistuivat
myös muistomerkin paljastustilaisuuteen tien vihkimisen jälkeen.
Heidät kuljetettiin rajalta Arjeplogiin helikopterilla ja vanhempani
saivat kyydin Kemistä tilaisuuteen Ruotsin kuninkaan autolla. Lippu
auton keulalla tosin oli peitetty, ettei syntyisi väärinkäsitystä
kyyditettävistä. Tätä kuninkaan autoa ihmettelin portillamme.
Vuonna 1977 paljastettiin
Norjan Vesisaaressa maahanmuuttajien muistomerkki eli kveenipatsas.
Tähän tilaisuuteen oli
myös kutsuttu Norjan ja Ruotsin kuninkaat sekä Suomen tasavallan
presidentti. Muistan kuinka menin Kemin VPK:n toiminnanjohtaja Allan
Väänäsen kanssa satamaan ottamaan vastaan Norjan kuningasta, johon
hän tuli pienemmällä venellä. Laiva taisi olla jossain kauempana.
Väänänen laittoi VPK:n koppalakin päähäni ja kuninkaan mennessä
ohi, tein kunniaa vetämällä lippaan.
Veistoksen
paljastustilaisuudessa olimme veljeni kanssa keskellä ihmismassaa ja
näin vaivoin mitään. Veljeni nostelin minua välillä, jotta
näkisin ympärilleni. Tilaisuuden jälkeen vanhempani menivät
kutsutilaisuuteen, jossa valtioiden päämiehet pitivät puheita ja
sen jälkeen illalliselle.
Siellä adjuntantti oli
kertonut Ruotsin kuninkaalle Kaarle Kustaalle, että hän ja isäni
olivat tavanneet muutaman vuosi aiemmin Arjeplogissa. Sen jälkeen
kuningas kilisti lusikalla pikaria, nousi ja tervehti isääni. Isäni
nousi myös ja kippasivat kuninkaan kanssa. Hetken päästä Norjan
kuningas Olavi teki samoin. Isäni piti näitä tilaisuuksia erittäin
arvokkaina.
Tämän jälkeen oli
kahvitilaisuus maaherran kotona, johon myös minä ja veljeni
pääsimme kuninkaiden ja presidentin seuraan. Isäni istui sohvalla
presidentti Urho Kekkosen vieressä kuninkaiden kanssa. Istui veljeni
kanssa muutaman metrin päässä heistä pystypoydässä ja join
7Up:ia. Kekkonen oli todennut isälleni, että pojilla on juhlahetki.
Isäni oli samaa mieltä presidentin kanssa. Tilaisuuden päättyessä
kuninkaat ja presidentti nousivat ja kävivät kiittelemässä
vieraanvaraisuudesta. Palatessaan Norjan kuninkas Olavi pysähtyi
luokseni ja kätteli minua. Pokkasin syvään. Ruotsin kuningas
käveli ohini, mutta hymyili ja nyökkäsin hyvästiksi. Kekkonen
tuli myös luokseni ja kätteli hyvästiksi. Pokkasin myös hänelle.
Kotimatkalla sanoin
vanhemmilleni, että tätä kättä en pese. En ainakaan ennen kuin
olen kätellyt mummoa ja pappaa.
Tunnisteet:
Einar Wallquist,
Ensio Seppänen,
Kaarle Kustaa,
Kemi,
kuningas,
kuvanveistäjä,
Kveeni-patsas,
muistomerkki,
Olavi V,
presidentti,
Ragnar Lassinantti,
taide,
taideblogi,
Taiteilija,
Urho Kekkonen,
Vesisaari
maanantai 11. huhtikuuta 2016
Ateljeen rakennus.
Isälläni, kuvanveistäjä Ensio Seppäsellä oli Kemissä sijaitsevan kotimme talousrakennusten yhteydessä pieni ateljee. Koska elimme aikaa ennen kännyköitä ja meillä oli kotonamme vain yksi puhelinliittymä, oli isä ratkaissut ongelman kuinka häneen saa yhteyden ateljeeseen. Puhelimen vieressä oli painike ja ateljeessa soittokello. Yksi soitto syömään, kaksi kahville ja kolme puhelimeen. Yleensä joku oli kotona vastaamassa puhelimeen. Itse vastasin siihen, "Seppäsellä, Keijo Seppänen puhelimessa". Jos en esitellyt itseäni, soittajat luulivat minua usein isäkseni. Äänemme oli ilmeisesti niin samalaisia. Tätä tapahtui siis ollessani vanhempi.
Vuonna 1976 isäni sain tilauksen Norjan Ruijaan, Vesisaareen, maahanmuuttajien muistomerkin eli Kveeni-patsaan. Pienessä ateljeessa sitä ei olisi mahtunut tekemään, joten oli rakennettava uusi ja isompi. Ensin sen piti tulla rajanaapurissa olevalle tontille, mutta se ei onnistunut. Isällä oli muutaman sadan metrin päässä tontti, jossa oli paritalo autotalleineen. Hän päätti rakentaa uuden ateljeen sinne. Ensimmäistä suunnitelmaa ei rajanaapuri hyväksynyt, joten hänen täytyi piirtää uusi suunnitelma. Tämä hyväksyttiin ja isäkin oli sitä mieltä, että siitä tuli parempi. Kokoa sille tuli 10 x 11 metriä ja 6,5 metriä korkeutta. Tontilla olevat autotallit halkaistiin keskeltä ja vedettiin taljojen avulla erilleen 90 asteen kulmiin toisiinsa nähden.
Tähän väliin alettiin rakentamaan uutta ateljeeta. Lattian valun talkootöissä oli myös mukana kemiläinen taiteilija Seppo Mikkanen. Hän oli silloin mainoisgraaffikko ja isäni opetti hänelle kuvanveiston perustiedot. Muistan Sepon vihreä Mini Coopperin ja kuinka siinä oli mukava olla kyydissä. Ateljeen seinät valmistui nopeasti Siporex vaakaseinäelementeistä. Katon tukirakenteet tuli kymmenen metriä pitkistä liimapalkeista. Muistan kuinka rekkakuski ihmetteli niiden asennusta. Ne piti saada asennettua oikealle kohdalle seinässä pystyssä olevan liimapalkin päälle. Mitään telineitä ei ollut 6,5 metrin korkeudella. Isä hyppäri liimapalkin päälle kuin hevosen selkään ja käski kuskia nostaa hänet liimapalkin kanssa yläilmoihin. Siellä hän ohjeisti kuskia ohjata puomi millilleen oikalle kohdalle ja kiinnitti ne täkkipulteilla. Tämä sujui hyvin ja urakka eteni nopeasti. Ateljeeseen tuli myös taidevalajille nukkumatilat ja sauna. Nyt kun oli kaksi ateljeeta, piti ne nimetä. Kotipihassa olleesta ateljeesta tuli "Ykönen" ja uudesta "Kakonen". Myöhemmin eräs eteläsuomalainen bändi nimesi kaksi biisiään, Ykköseksi ja Kakkoseksi. Idean he saivat isän ateljeesta.
Vuonna 1976 isäni sain tilauksen Norjan Ruijaan, Vesisaareen, maahanmuuttajien muistomerkin eli Kveeni-patsaan. Pienessä ateljeessa sitä ei olisi mahtunut tekemään, joten oli rakennettava uusi ja isompi. Ensin sen piti tulla rajanaapurissa olevalle tontille, mutta se ei onnistunut. Isällä oli muutaman sadan metrin päässä tontti, jossa oli paritalo autotalleineen. Hän päätti rakentaa uuden ateljeen sinne. Ensimmäistä suunnitelmaa ei rajanaapuri hyväksynyt, joten hänen täytyi piirtää uusi suunnitelma. Tämä hyväksyttiin ja isäkin oli sitä mieltä, että siitä tuli parempi. Kokoa sille tuli 10 x 11 metriä ja 6,5 metriä korkeutta. Tontilla olevat autotallit halkaistiin keskeltä ja vedettiin taljojen avulla erilleen 90 asteen kulmiin toisiinsa nähden.
Tähän väliin alettiin rakentamaan uutta ateljeeta. Lattian valun talkootöissä oli myös mukana kemiläinen taiteilija Seppo Mikkanen. Hän oli silloin mainoisgraaffikko ja isäni opetti hänelle kuvanveiston perustiedot. Muistan Sepon vihreä Mini Coopperin ja kuinka siinä oli mukava olla kyydissä. Ateljeen seinät valmistui nopeasti Siporex vaakaseinäelementeistä. Katon tukirakenteet tuli kymmenen metriä pitkistä liimapalkeista. Muistan kuinka rekkakuski ihmetteli niiden asennusta. Ne piti saada asennettua oikealle kohdalle seinässä pystyssä olevan liimapalkin päälle. Mitään telineitä ei ollut 6,5 metrin korkeudella. Isä hyppäri liimapalkin päälle kuin hevosen selkään ja käski kuskia nostaa hänet liimapalkin kanssa yläilmoihin. Siellä hän ohjeisti kuskia ohjata puomi millilleen oikalle kohdalle ja kiinnitti ne täkkipulteilla. Tämä sujui hyvin ja urakka eteni nopeasti. Ateljeeseen tuli myös taidevalajille nukkumatilat ja sauna. Nyt kun oli kaksi ateljeeta, piti ne nimetä. Kotipihassa olleesta ateljeesta tuli "Ykönen" ja uudesta "Kakonen". Myöhemmin eräs eteläsuomalainen bändi nimesi kaksi biisiään, Ykköseksi ja Kakkoseksi. Idean he saivat isän ateljeesta.
Tunnisteet:
Ateljee,
Ensio Seppänen,
kuvanveistäjä,
Kveeni-patsas,
maahanmuuttajien,
muistomerkki,
Ruija,
Seppo Mikkanen,
Siporex,
Taiteilija,
Vadsö,
Vesisaari
tiistai 5. huhtikuuta 2016
Alkusanat.
Tulen muistelemaan elämääni taiteilijakodissani ja samalla kertomaan isäni, kuvanveistäjä, professori Ensio Seppäsen taiteellisesta työstä ja siihen liittyvistä tapahtumista. Tapahtumat eivät ole välttämättä kronologisessa järjestyksessä, vaan kerron niitä sen mukaan mitä muistan.
Sain erittäin hyvän kasvatuksen rakkaassa ja lämpimässä kodissa. Olen onnellinen, kun muistelen lapsuuttani. Vanhempani, Tyyne ja Ensio osasivat kasvattaa rakkaudella, mutta silti asettamalla rajat sekä opettaa syyt ja seuraukset.
Meillä piti olla aina siistiä ja äitini piti siitä huolen kokopäiväisesti. Kotimme oli myös edustusasunto ja ovet olivat aina auki. Koska tahansa saattoi tulla vieraita tai isän asiakkaita ovesta sisään. Meidät oli opetettu veljeni kanssa, tulla tervehtimään ja kättelemään vieraita. Tästä on ollut hyötyä aikuisena. Uskaltaa kohdata vieraita ihmisiä riippumatta heidän titteleistä tai sijoittumisestaan yhteiskuntaan. Samoiten söimme vieraiden kanssa yhdessä äitini tekemää ruokaa ja kuuntelimme yleensä isän taiteesta ja taidemaailmaan liittyviä keskusteluja. Vieraita oli kaikista yhteiskuntaluokista ja kaikilta aloilta. Kotimme ei ollut boheemi taiteilijakoti, jossa viini ja laulu raikasi aamuun asti. Joimme sivistyneesti päivällisellä viikonloppuisin, korkeitaan lasilliset, äidin erittäin hyvää kotiviiniä. Isäni oli lähes absolutisti. Edellä mainitun lisäksi hän joi korkeitaan lasillisen kutsuilla tai lääkkeeksi ennen nukkumaan menoa. Hän ei ollut koskaan humalassa. Lähtiessäni nuorena kaupungille, hän muistutti minuakin sanoilla; "Et sitten rökälehä". Pienessä Kemin kaupungissa hän olisi saanut tietää jälkeen päin, jos olisin rellestänyt öisin kaupungilla. Enska oli kuitenkin tunnettu taiteilija Kemissä ja olin aina Enskan poika.
Kotona oli isäni tekemiä veistoksia pienoisveistoksista luonnollisen kokoiseen pronssiveistokseen.
Isäni oli maalannut myös erilaisia tauluja. Abstrakteja ja esittäviä. Myös mosaiikeista tehtyjä tauluja oli kotona. Meillä lasteenhuoneessa oli iso, laivoja uittavia lapsia esittävä mosaiikkitaulu. Ryijyjä isäni oli myös suunnitellut ja ne oli Suomen Käsityön Ystävät toteuttanut. Vapaa-aikana isäni teki pienoisveistoksia itselleen ja meille tai rakensi uniikkeja huonekaluja. Yli puolet kotimme kalusteista oli isäni tekemiä. Hän saattoi ostaa ulkomailta tuolit. Sen jälkeen suunnitteli ja rakensi tuolin malliin sopivan koko kaluston kaappeineen ja sohvineen, jotka sopivat millilleen kotiimme.
Leikin usein muovailuvahalla, plastoliinilla tai autoin isää kantamalla savea kosteasta montusta ylös tellingeille. Olen siis kasvanut taiteen parissa koko ikäni.
Tunnisteet:
abstrakti,
blogi,
boheemi,
Enska,
Kemi,
kemiläinen,
kuvanveistäjä,
pienoisveistos,
professori. Ensio Seppänen,
ryijy,
Seppäsen,
taide,
taideblogi,
Taiteilija,
taiteilijaelämää,
taiteilijakoti,
veistos
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)