Kuninkaiden seurassa.

Vuonna 1975 ihmettelin portillamme todella pitkää mustaa autoa. Taisi olla Cadillac. Rekisterikilven tilalla oli jokin vaakuna. Jälkeenpäin selvisi, mistä oli kyse. Isäni oli tehnyt Ruotsin kuninkaan Kaarle Kustaan isän henkilääkäristä, Einar Wallquistista muotokuvanpatsaan Arjeplogiin, joka oli ollut myös mallina ateljeessa. Saman aikaan tämän paljastustilaisuuden kanssa oli myös Norjan rajalla Hopeatien vihkiminen, johon oli kutsuttu Norjan ja Ruotsin kuninkaat sekä Norbotteninläänin maaherra Ragnar Lassinantti. He osallistuivat myös muistomerkin paljastustilaisuuteen tien vihkimisen jälkeen. Heidät kuljetettiin rajalta Arjeplogiin helikopterilla ja vanhempani saivat kyydin Kemistä tilaisuuteen Ruotsin kuninkaan autolla. Lippu auton keulalla tosin oli peitetty, ettei syntyisi väärinkäsitystä kyyditettävistä. Tätä kuninkaan autoa ihmettelin portillamme.

Vuonna 1977 paljastettiin Norjan Vesisaaressa maahanmuuttajien muistomerkki eli kveenipatsas.

Tähän tilaisuuteen oli myös kutsuttu Norjan ja Ruotsin kuninkaat sekä Suomen tasavallan presidentti. Muistan kuinka menin Kemin VPK:n toiminnanjohtaja Allan Väänäsen kanssa satamaan ottamaan vastaan Norjan kuningasta, johon hän tuli pienemmällä venellä. Laiva taisi olla jossain kauempana. Väänänen laittoi VPK:n koppalakin päähäni ja kuninkaan mennessä ohi, tein kunniaa vetämällä lippaan.

Veistoksen paljastustilaisuudessa olimme veljeni kanssa keskellä ihmismassaa ja näin vaivoin mitään. Veljeni nostelin minua välillä, jotta näkisin ympärilleni. Tilaisuuden jälkeen vanhempani menivät kutsutilaisuuteen, jossa valtioiden päämiehet pitivät puheita ja sen jälkeen illalliselle.

Siellä adjuntantti oli kertonut Ruotsin kuninkaalle Kaarle Kustaalle, että hän ja isäni olivat tavanneet muutaman vuosi aiemmin Arjeplogissa. Sen jälkeen kuningas kilisti lusikalla pikaria, nousi ja tervehti isääni. Isäni nousi myös ja kippasivat kuninkaan kanssa. Hetken päästä Norjan kuningas Olavi teki samoin. Isäni piti näitä tilaisuuksia erittäin arvokkaina.

Tämän jälkeen oli kahvitilaisuus maaherran kotona, johon myös minä ja veljeni pääsimme kuninkaiden ja presidentin seuraan. Isäni istui sohvalla presidentti Urho Kekkosen vieressä kuninkaiden kanssa. Istui veljeni kanssa muutaman metrin päässä heistä pystypoydässä ja join 7Up:ia. Kekkonen oli todennut isälleni, että pojilla on juhlahetki. Isäni oli samaa mieltä presidentin kanssa. Tilaisuuden päättyessä kuninkaat ja presidentti nousivat ja kävivät kiittelemässä vieraanvaraisuudesta. Palatessaan Norjan kuninkas Olavi pysähtyi luokseni ja kätteli minua. Pokkasin syvään. Ruotsin kuningas käveli ohini, mutta hymyili ja nyökkäsin hyvästiksi. Kekkonen tuli myös luokseni ja kätteli hyvästiksi. Pokkasin myös hänelle.

Kotimatkalla sanoin vanhemmilleni, että tätä kättä en pese. En ainakaan ennen kuin olen kätellyt mummoa ja pappaa.

Ateljeen rakennus.

Isälläni, kuvanveistäjä Ensio Seppäsellä oli Kemissä sijaitsevan kotimme talousrakennusten yhteydessä pieni ateljee. Koska elimme aikaa ennen kännyköitä ja meillä oli kotonamme vain yksi puhelinliittymä, oli isä ratkaissut ongelman kuinka häneen saa yhteyden ateljeeseen. Puhelimen vieressä oli painike ja ateljeessa soittokello. Yksi soitto syömään, kaksi kahville ja kolme puhelimeen. Yleensä joku oli kotona vastaamassa puhelimeen. Itse vastasin siihen, "Seppäsellä, Keijo Seppänen puhelimessa". Jos en esitellyt itseäni, soittajat luulivat minua usein isäkseni. Äänemme oli ilmeisesti niin samalaisia. Tätä tapahtui siis ollessani vanhempi.

Vuonna 1976 isäni sain tilauksen Norjan Ruijaan, Vesisaareen, maahanmuuttajien muistomerkin eli Kveeni-patsaan. Pienessä ateljeessa sitä ei olisi mahtunut tekemään, joten oli rakennettava uusi ja isompi. Ensin sen piti tulla rajanaapurissa olevalle tontille, mutta se ei onnistunut. Isällä oli muutaman sadan metrin päässä tontti, jossa oli paritalo autotalleineen. Hän päätti rakentaa uuden ateljeen sinne. Ensimmäistä suunnitelmaa ei rajanaapuri hyväksynyt, joten hänen täytyi piirtää uusi suunnitelma. Tämä hyväksyttiin ja isäkin oli sitä mieltä, että siitä tuli parempi. Kokoa sille tuli 10 x 11 metriä ja 6,5 metriä korkeutta. Tontilla olevat autotallit halkaistiin keskeltä ja vedettiin taljojen avulla erilleen 90 asteen kulmiin toisiinsa nähden.
Tähän väliin alettiin rakentamaan uutta ateljeeta. Lattian valun talkootöissä oli myös mukana kemiläinen taiteilija Seppo Mikkanen. Hän oli silloin mainoisgraaffikko ja isäni opetti hänelle kuvanveiston perustiedot. Muistan Sepon vihreä Mini Coopperin ja kuinka siinä oli mukava olla kyydissä. Ateljeen seinät valmistui nopeasti Siporex vaakaseinäelementeistä. Katon tukirakenteet tuli kymmenen metriä pitkistä liimapalkeista. Muistan kuinka rekkakuski ihmetteli niiden asennusta. Ne piti saada asennettua oikealle kohdalle seinässä pystyssä olevan liimapalkin päälle. Mitään telineitä ei ollut 6,5 metrin korkeudella. Isä hyppäri liimapalkin päälle kuin hevosen selkään ja käski kuskia nostaa hänet liimapalkin kanssa yläilmoihin. Siellä hän ohjeisti kuskia ohjata puomi millilleen oikalle kohdalle ja kiinnitti ne täkkipulteilla. Tämä sujui hyvin ja urakka eteni nopeasti. Ateljeeseen tuli myös taidevalajille nukkumatilat ja sauna. Nyt kun oli kaksi ateljeeta, piti ne nimetä. Kotipihassa olleesta ateljeesta tuli "Ykönen" ja uudesta "Kakonen". Myöhemmin eräs eteläsuomalainen bändi nimesi kaksi biisiään, Ykköseksi ja Kakkoseksi. Idean he saivat isän ateljeesta.