Itsetehdyt nosturit.

Kuvanveisto vaatii taiteellisen luovuuden ja työtilojen lisäksi myös lukuisia työvälineitä.

Aina niitä ei löydy valmiina tai ovat huomattavan kalliita. Silloin ne pitää tehdä itse kuten isäni, kuvanveistäjä Ensio Seppänen teki. Yksinkertaisimmillaan ne olivat tikkaita tai pyöriviä telineitä veistosten alle.

Kun veistokset alkavat olemaan kolmen metrin korkuisia, niin normaaleilla tikkailla on vaikea päästä lähelle ylhäällä oleviin kohteisiin. Samoiten kolmeuloitteisesta teosta tehdessä niitä pitäisi koko ajan siirrellä ja aika menisi siihen. Isäni ratkaisi nämä ongelmat tekemällä itse useita liikkuteltavia telineitä ja nostureita. Dokumenteissa näkyy esimerkiksi leveät portaat, jossa oli pyörien päällä painot, jolloin portaat pysyivät pystyssä ilman vastapuolella olevaa tukea. Samoin näkyy laakereilla pyörivä, satoja kiloja kestävä veistosten alusta. Jotta isäni yltäisi veistosten kasvoihin, oli sitäkin varten tehtävä oma laite. Ateljeen seinässä olevaan liimapalkkiin hän kiinnitti pyöreän putken ja siihen 4 metriä pitkän varren, joka jaksoi kannattaa miehen painon. Päässä oli kehikko, jonka sisällä hän istui ja muovasi veistoksia jopa 5 metrin korkeudessa. Korkeutta pystyi muuttamaan vaijereiden avulla. Laite muistutti rakennustyömailla olevia nostokurkeja. Lapsena tuli monta kertaa leikittyä telineellä, silloin kun isäni ei siellä työskennellyt. Ehkä siitä johtuen en koe korkeanpaikankammoa vaan pidän korkeista ja erikoisista paikoista.

Kuvanveistäjä Ensio Seppänen 

Tässä laiteessa oli se huono puoli, ettei sen pituutta pystynyt muuttamaan., joten isä rakensi toisen nosturin. Tämä muistutti autokorjaamoissa olevia auton moottorin nostimia, tosin monta kertaa isompi. Henkilönosturissa oli käsikäyttöinen hydraalipumppu, jolla kolme metriä pitkä varren päässä olevan häkki nousi miehen kanssa ylös 5 metrin korkeuteen. Sähkökäyttöiseen olisi pitänyt saada asianomaiset luvat. Nyt sen ongelman, mikä oli edellisissä nostimissa eli liikkuminen yläilmoissa, ratkaistiin käsikäyttöisillä pyörillä. Molemmilla puolilla telinettä oli pyörät, jotka oli ketjuilla ja itsesorvatuilla hammanpyörillä yhteydessä häkissä oleviin veiveihin. Molempia veivejä yhtä aikaa pyörittäessä, nosturi kulki eteen tai taakse pyörintäsuunnasta riippuen. Vastakkaisiiin suuntiin veivejä pyörittäessä nosturi kääntyi haluttuun suuntaa. Näin nosturilla pystui ajamaan ympäri ateljeeta yläilmoissa ja pääsemään helposti veistosten korkealla oleviin kohteisiin eikä tarvinnut tulla turhaan alas.

Ensio Seppäsen tekemä henkilönosturi

Suuret veistokset tehdään savesta, jota ei saa päästää kuivumaan missään vaiheessa. Tätä varten veistos peitetään märillä räteillä aina kun sitä ei muovailla. Kosteus kuitenkin haihtuu ja tätä varten isäni teki ison muovisen teltan, joka kulki kiskoilla katossa, ylettyi ateljeen lattiaan asti ja veistosten ympäri. Naruista vetämällä teltta siirtyi ateljeen päädystä yöksi veistosten luo ja aamulla se siirrettiin sivuun. Kosteus pysyi pitkään teltan sisällä ja kasteluaikoja pystyi harventamaan. Tehtäviini kuului usein veistosten pitäminen kosteana ja veden ruiskuttaminen niiden päälle.

Isäni suunnitteli näitä laitteita usein yöllä, silloin kun ei saanut unta. Sängyssä maatessa hän ”piirsi” sormella ilmaan laitteiden yksityskohtia ja todetessaan jonkin sunnitelman olevan huono, hän ”pyyhki” sen pois ja aloitti ”piirtämisen” uudelleen. Ei mennyt paperia hukkaan. Hänen lapsuuden luokkakaveri ja hyvä ystävä Veikko Takkinen tunnusti hänelle aikuisena hieman häpeille ”piirtävänsä” ilmaan. Isäni naureskeli ja sanoi, että älä huoli. Hän tekee sitä koko ajan.