Muistan kuinka turvallista oli myös kotona äitini kanssa. Hänen ei tarvinnut olla koko ajan vierelläni, vaan oli tunne, että hän on jossain lähellä, jos häntä tarvitsin. Äitini oli kotirouva. Olen siitä erittäin ylpeä ja kiitollinen. Hän hoiti taloutta kokopäiväisesti ja kotonamme asuvia isovanhempiani Kallea ja Martaa. Pappani luki minulle Aku Ankkaa kiikkutuolissa, kun en itse vielä osannut. He toimivat myös tarvittaessa lapsenvahtina. Harmittaa, etten koskaan tullut kysyneeksi papaltani hänen matkoistaan merimiehenä, kun hän oli nuori mies. Hän oli ollut kolmimastoisella purjevenellä New Yorkissa saakka.
Isäni teki meille monta leikkikalua. Hän piti itseään lapsenmielisenä ja lapsellisena. Rakentamalla näitä leluja meille, hän pääsi osaltaan leikkimään niillä. Veljelleni hän oli tehnyt ennen syntymääni Valmet 20 polkutraktorin ja leikkihevosen, jossa oli oikean hevosen jouhet, harjana ja häntänä. Sillä oli mukava leikkiä länkkäriä. Hän teki myös Kemin ammattikoulussa, jossa hän oli "4. luokkalainen" eli sai käyttää koulun työkoneita, T-Ford polkuauton, joka oli täysin vuoden 1915 mallin mukainen. Näillä polkuautoilla oli mukava leikkiä. Traktoriin kuului myös peräkärry, jolla tuli jo lapsena harjoitettua peräkärryllä peruutusta. Talvella renkaat sutivat, jolloin naulasin pahvinaulat renkaisiin pitoa tuomaan. Tästä ei ollut vaaraa, koska renkaissa ei ollut ilmaa. T-Fordia muokattiin muutamaan otteeseen. Sen perinteiset polkimet vaihdettiin vuorotyönnöin tapahtumaksi askeltyönnöiksi, kuin steppilaitteessa. Tämä tehtiin kokeilumielessä. Se muutettiin takaisin perinteiseksi polkuauton polkimiksi. Ketjut katkesivat jossain välissä ja kun serkut tulivat käymään kylässä, vedimme mopolla polkuautoa ympäri korttelia. Myöhemmin T-Ford myös varastettiin ja päivien päästä kuulimme, että se on ojassa noin kilometrin päässä. Onneksi se ei kärsinyt tapahtumasta vahinkoa. Näillä isäni tekemillä leluilla on ollut iso merkitys elämälleni.
